tiistai, 14. helmikuuta 2012

Käytetyn tavaran kauppaajat

Tulipa tässä taas todettua, että jos johonkuhun ei pidä luottaa, niin käytetyn tavaran myyjiin. Yleensäkään pelkästään myyjän sanaan ei ole luottamista, varsinkaan kalliimmissa ostoksissa. Aina pitäisi löytyä jotakin dokumenttia tai ainakin tietoa itseltä tai Internetistä.
Juurikin eilen tyttöystäväni törmäsi Internetin ihmeellisessä maailmassa lasten turvaistuinta kaupittelevaan tapaukseen. Uutta vastaava, mutta second hand-tuote yhtä kaikki. Hintapyyntö 200e, pienellä tinkimävaralla. Vähän ihmettelin, kuitenkin uuden istuimen voi saada jo lisäämällä 60e tuohon hintaan, ja saa varmasti kolaroimattoman.
No, tyttöystäväni alkoi perehtyä asiaan, mutta ei löytänyt mitään viitteitä kyseiseen "Baby Guard" -merkkiseen istuimeen minkäänlaisissa suomen/englanninkielisissä arvosteluissa. Lopulta hän turhautui, ja syystäkin. Lapsen turvallisuudesta ei tingitä ostamalla sikaa säkissä. Tartuin itse toimeen ja sain mallin lisäksi selville valmistajan, ja onnistuin löytämään jälkiä kyseisestä aparaatista vain yhdestä suomalaisesta verkkokaupasta, mutta kyseinen tuota oli jo kadonnut valkikoimista.
Jatkoin siinä metsästystäni, ja kielimuureja säikkymättä löysin puolalaisen valmistajan sivut, yhden puolalaisen verkkokaupan sekä yhden unkarilaisen verkkokaupan jotka myivät kyseistä tuotetta. Hinnat olivat 260 puolan slotzkya(?) ja 18 000 unkarin ft:tä. Pienen valuuttakikkailun jälkeen selvisi, että molemmissa hinta pyöri n. 59-61 euron alueella.
Tähän loppui ristiretkeni, sillä koen että todisteita turvavarusteen kelvottomuudesta on kertynyt tarpeeksi, jos härmän- tai lontoonmurteella ei löydy mitään infoa pikkuisella googlettamisella ja hinta uutena on tuollainen. Ja se, ettei tuotetta löydy suomalaisista liikkeistä kertoo omaa karua kieltään.

Sen lisäksi, että kaiken tavaran, varsinkin käytetyn, myyjään pitää suhtautua varauksella, niin erityisesti tämä tulee muistaa lasten, ja miksei aikuistenkin, turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Jos kyseessä ei olisi ollut juurikin lapsen turvallisuudelle välttämätön vempele, emme olisi kumpikaan (tyttöystäväni tai minä) perehtyneet asiaan tämän tarkemmin. Onneksi kuitenkin tutkimme asiaa, niin jäi tarjoamatta. Toivottavasti kyseistä rotiskoa ei osta kukaan muukaan... Luulisi 200 eurolla löytyvän parempiakin käytettyjä. Vaikka sitten vähän istuttuja, mutta silti turvallisia.

Lopuksi vielä linkki kyseisen potentiaalisen mestauspenkin valmistajan sivuille, ja juurikin kyseisen mallin kuvaukseen. Jos joku osaa puolaa(?), olkaa hyvät! Mestauspenkki. Kyseessä siis Exoben Baby Guard -mallinen laitos, 9-25 kilon pikkuisille.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti